Aloitteen kautta muutoksia aikaan

Laajasalon vaikuttajaryhmän työpajoissa keväällä nuorten keskusteluista nousi idea pyrkiä parantamaan Laajasalon yläkoulun kierrätysmahdollisuuksia. Mitä voi tehdä, kun haluaa muuttaa jotain konkreettista asiaa vaikkapa omassa koulussa? No aloitteen tietenkin! Nutan työntekijöiden avustuksella nuoret kävivät ensin tutkimassa koulun kierrätystilannetta. Sen jälkeen pohdittiin, miten tarkalleen ottaen tilannetta voisi parantaa. Tämän pohjalta nuoret kirjoittivat koulun rehtorille aloitteen, jossa he pyysivät lisäämään käytäville paperin- ja pahvinkeräyspisteen sekajätteen lisäksi ympäristönsuojelun ja ympäristötietoisuuden edistämiseksi. Esimerkillistä toimintaa! Tämänkaltainen aloite on yksi monista keinoista  vaikuttaa omaan ympäristöön ja muuttaa maailmaa, askel kerrallaan. Hieman isommassa mittakaavassa on mahdollista työstää myös kansalaisaloite. 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa saanut kansalaisaloite esimerkiksi uudesta lakiehdotuksesta etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Eli yhden ihmisen tai ryhmän ideasta lähtenyt aloite voi tarpeeksi kannatusilmoituksia saatuaan muuttaa kansallisia lakeja. Mitä sinä haluaisit muuttaa?