Rempparyhmä

Toiminnasta lyhyesti:

Rempparyhmän tavoite oli kevään 2017 aikana suunnitella Laajasalon pikkuhuoneesta uusi mukavampi tila. Projektin aikana tutustuimme ympäristöystävällisiin valintoihin kuten siihen, että kaikkea ei aina tarvitse ostaa uutena ja osan asioista voi tehdä itse.

Tavoitteena oli, että huoneesta tulee nuorien toiveiden mukainen oma tila, jossa ympäristöystävällisiä valintoja kunnioitetaan ja huoneessa voi hetken levähtää, tehdä läksyt, ohjata luonnonkosmetiikkaa tai muuta ajanvietettä.

Teimme yhteistyötä Laajasalon kirjaston kanssa, jonka sisäpihalle isutettiin kukkia ja lukupenkit maalattiin.

Nuoret saivat projektista paitsi työkokemusta, monipuolisen harrastuksen ja oppivat samalla uusia asioita. Teimme retkiä mm. Kierrätyskeskukseen, puutarhakauppaan ja askartelupaja Värkkäämöön.

Toiminnan päätteeksi nuoret järkestivät lapsille avajaiset Laajasalon nuorisotalolla, jossa he tarjoilivat itse leipomiaan tuotteita sekä ohjasivat luonnonkosmetiikkaa.

Nuoret saivat työstään työtodistuksen ja palkintoretken.

 

Uusi ilme ja elämä huoneelle!